Näkökulmia
Tuulenhaistelusta tietoon, omanvoitonpyynnistä yhteiseen menestykseen.
Mitä politiikalla tulee saavuttaa?
Inhimillisen elämän tarkoituksena ei voi olla mikään muu kuin pyrkimys tavoitella ihmiskunnan suorituskyvyn äärirajoja niin tieteissä kuin taiteissa. Yksilöinä emme ole tässä suhteessa mitään, mutta osana valtiota ja yhteiskuntaa sitäkin enemmän. Individualististen ja hedonististen päämäärien tavoittelun sijaan on kysyttävä, miten voin omalla toiminnallani maksimoida yhteisön menestyksen. Ihmiskunnan rajallista aikaa maapallolla ei tule tuhlata turhuuksiin, vaan lukuisat tieteen ja taiteen haasteet odottavat ratkaisuja.
Kansainväliset suhteet
Jo 1990-luvulta lähtien on arvuuteltu, milloin nyt elämämme notkean modernin epookki tulee päättymään, miten se tapahtuu ja mitä siitä tulee seuraamaan. Viimeiset kolme vuotta ovat osoittaneet demokratian haurauden ja sairaalloisuuden taipua populismin ja poliittisten pikavoittojen äärellä. Kenties joustavuudessaan äärimmilleenkin venytetty moderni yhteiskunta murtuu juuri demokratian tuhoutumiseen sisältä käsin. Pahimmillaan se murtuu keinotekoisiin kuvitelmiin siitä, että kaikilla olisi riittävää ymmärryskykyä strategisesti aikaa kestävien oikeiden päätösten tekemiseen. Nyt on aika palauttaa demokratian henki yhdistymällä ja lyömällä sen viholliset lopullisesti.
Kotimaa
Työväenliikettä on yritetty nujertaa sekä sisäisesti että ulkoisesti sen koko historian ajan. Viime vuosikymmenien onnistuneimpia yrityksiä ovat olleet kampanjat, joilla maahanmuuttokysymyksiä keinotekoisesti politisoiden on tuotettu ristiriitoja työväenliikkeen sisälle. Maahanmuuttokysymys on politiikan ulkopuolinen kysymys siinä missä uskonto-, kieli ja vakkapa ympäristökysymyksetkin. Verhoamalla poliittisen keskustelun epäpoliittiseen kuoreen on Suomessa toteutettu viime vuosikymmeninä merkittäviä tulonsiirtoja, jotka ovat hyödyttäneet pääasiassa rikkaita. On aika peruuttaa nämä vääryydet.
Suomi nojaa turhuuden markkinavoimiin
Enää ei taida olla moraalistakaan velvoitetta pohtia, miten voin työlläni hyödyttää yhteiskuntaa, vaan sen sijaan on jopa velvollisuus pohtia sitä, miten voin hyötyä siitä itse. Toisaalta tämä on ymmärrettävää notkean modernin terminaalivaihetta elävässä maailmassa, jossa sivistykselle on jäänyt vain välineellinen arvo ja inhimillisen elämän tärkein tavoite on puhelimen näppäilyn ympärille konkretisoituva hyvän elämän itsepetos. Sosiaalinen media kannattelee kaikkea tätä liiketoimintaa, jolla ihminen on valjastettu turhuuden markkinoiden työjuhdaksi.
Turhuuden markkinat koostuvat turhuutta tuottavista alustatalouden palveluista sekä niihin kiinteästi integroiduista välikäsimarkkinoista, joilla pyramidihuijaukselle ominaiseen tapaan kuluttajia lypsetään mahdollisimman monta kertaa erilaisten maksu- ja varausjärjestelmien muodossa. Turhuus syntyy kulutusvalintojen vaihtumisesta lyhytkestoisiin yksilöllisiin nautintoihin, joiden perimmäinen tarkoitus on tuottaa tulonsiirtoja monilta harvoille. Ne aiheuttavat usein kertaluonteista mielihyvää, synnyttävät riippuvuutta ja lopulta jättävät jälkeensä pääasiassa kollektiivista haittaa.
Kotiinkuljetuspalvelut luovat harhaisia mielikuvia jatkuvasti tyydytettävissä olevista tarpeista, lisäävät turhien tavaroiden ja palveluiden liikettä ja kuormittavat ympäristöä. Niiden kannattavuus perustuu epätyypillisillä työsuhteilla itsensä elättävän paarialuokan olemassaoloon. Peliteollisuus kerää massoittain rahaa myös kehittyvistä maista ja tuottaa riippuvuuksia ilman, että sääntely onnistuu hallitsemaan tätä Kiinassakaan. Peliteollisuuden kanssa symbioosissa elää taloudellisen voiton tavoittelulla liikunnasta erottuva urheilu, jota rahoittaa vedonlyönti ja riippuvuustuotteiden tuoma sponsoriraha. Kuitenkaan kumisen lätkän liikuttaminen puukepillä, pallon potkiminen tai näiden toimintojen katsominen eivät tuota ihmiskunnan kollektiivisten päämäärien kannalta minkäänlaista lisäarvoa. Yhtä turhaa on rahoittaa valtion kassasta esimerkiksi tarpeettomia kattoremontteja, kauramaitoinnovaatioita tai kinkunpaistomittareita, joiden vahvimpina motiiveina on erilaisista subventioista hyötyminen.
Muistelen kaiholla aikaa, jolloin Suomi oli tunnettu muun muassa maailman parhaista laivoista, paperikoneista, matkapuhelimista, arkkitehtuurista, säveltäjistä, kapellimestareista ja koulutuksesta ja jolloin työllistää-verbi ei tarkoittanut pelkästään samaa kuin riistää, vetää välistä tai hyötyä. Tiedämme kyllä, miksei näin ole enää. Julkisesta on tullut yksityistä ja suuruudesta mitättömyyttä. Turhuuden markkinavoimilla omanvoitonpyynnin oikeuttavasta rajallisesta sivistyksestä on tullut tavoiteltava etuoikeus.